Nappi-lehteä viidellä eri vuosikymmenellä

Nappi-lehti uudistuu tänä vuonna ja onkin jo korkea aika tuoda parrasvaloihin kulisseissa uurastanut ihminen. Tapio Lipasti on ollut tekemässä Nappi-lehteä kauemmin kuin kukaan muu – koko lehden olemassaolon ajan. Silti harva tuntee häntä, tai on edes nähnyt hänen kasvojaan.

Lipasti istuu Espoon Leppävaaran kauppakeskus Sellon kahvilassa ja kertoo, ettei ole alkuunkaan ”yhdistysihminen”. Järjestötoiminnassa hän on ollut mukana kuitenkin aika ajoin

80-luvun puolivälistä lähtien. ”Kuurojen Liiton viittomakielen kurssi Loimaalla oli ensimmäinen tapahtuma, joihin osallistuimme kesällä 1983. Kuuro poikamme Teemu oli syntynyt vuoden -82 tammikuussa ja alkuaikoina osallistuimme KLVL:n paikallisyhdistyksen tapahtumiin ja retkiin, sekä Kuurojen Liiton kursseille Malminharjulla.

Samalla tapasimme muita Helsingin alueen kuurojen lasten perheitä ja aloimme päästä paikallisyhdistyksen toimintaan sisälle.”

Vuosikymmenen puolivälissä Lipasti olikin jo paikallisyhdistyksen (KLT) hallituksessa ja pian puheenjohtaja.

”Olin puheenjohtajana neljä vuotta, juuri samoihin aikoihin, kun Valkea talo valmistui. Silloin alettiin luoda suhteita Kuurojen Liittoon ja tilattiin sieltä muun muassa viittomakielen viikonloppukursseja. Vuokrasimme myös Valkean talon uima-allasosastoa omiin tapahtumiimme. Oma puheenjohtajuuteni asettui juuri siihen aikaan, kun uusia yhteistyökumppaneita haettiin ja alettiin toimia yhdessä. Se oli mielenkiintoista aikaa.”

Lapsen etu ensin

Tänä päivänä järjestötyötä tehdään pitkälti somessa sähköisesti, tuolloin kaikki tehtiin käsin. Postimerkkejä liimailtiin ja taiteltiin tiedotteita kirjekuoriin. Graafiset elementit ja lomakkeet tehtiin uusiksi, mikä oli Lipastille kuitenkin mainosalalta tuttua hommaa.

”Esimerkiksi kokousten vetäminen taas tuntui haastavalta, se ei ollut oikein ominta hommaa. Sitä kuunteli omia sanojaankin, kuin kuuntelisin jonkun toisen puhetta. Olin myös liiton hallituksessa ja introverttina ihmisenä olin siellä lähinnä kuunteluoppilaana. Toki vein informaatiota eteenpäin.”

Vaikka Lipasti ei kokenut olevansa kokouksissa omimmillaan, oli tapahtumien ja ohjelman järjestäminen mieluista puuhaa.

”Olihan se hienoa saada ihmisiä mukaan tapahtumiin ja retkille. Myyjäiset olivat tuolloin kova juttu. Silloin kaupat lahjoittivat tavaraa mielellään, ja joulumyyjäisistämme sai ostettua hyvää tavaraa todella edullisesti. Saimme kerättyä hyvin rahaa yhdistyksen toimintaan.”

Näiltä ajoilta Lipastille on jäänyt paljon ystäviä, ja osaa hän tapaa edelleen erilaisissa tapahtumissa ja esityksissä.

”Aina, kun tapaa tuntuu kuin ei olisi päiviä lainkaan välissä.”

Yhdistystoiminta vaati myös päätöksentekoja ja linjanvetoja.

”Aina jos pohdittiin, miten joku asia pitäisi hoitaa tai miten asiasta tulisi päättää, mietimme aina lapsen etua. Sillä ohjenuoralla oli helppo tehdä päätöksiä.”

Yhdistystoiminta jäi, kun Teemu kasvoi isoksi ja Kuurojen Liitto alkoi olla isommassa roolissa.

”Oman viittomakielen taso ei ole ollenkaan riittävä, pitäisi olla jatkuvaa kurssitusta. Liian nopeasti tipahtaa kärryiltä viittomista seuratessa.”

Halu osallistua pitää mukana

Lipasti ei aloittanut Nappi-lehden kanssa taittajana, vaan teki pyydettäessä lyijykynällä kansikuvan vuoden 1987 toiseen Nappi-lehteen, jolloin teemana oli Kuurojen Liiton maailmankokous.

”Tapahtuma järjestettiin Otaniemessä. Se kesä oli ollut todella kylmä, ja tuo viikko, jolloin kaikki olivat sisällä, oli juuri se ainoa, jolloin oli aurinkoista ja lämmintä.”

90-luvulla Lipasti alkoi taittaa Nappi-lehteä.

”Minulla oli silloin sellainen Macin ”kottaraispönttö” tietokoneena. Lehdet olivat pitkään kaksivärisiä. Kuvia skannattiin ja kaikki sivut tulostettiin ja lähetettiin postilla oikoluettavaksi.”

Toimittajat ovat vaihtuneet vuosikymmenien saatossa, mutta taittaja on ollut ja pysynyt.

”Pikkuhiljaa Napin ulkoasua on viilattu, mutta kyllä siinä tietyllä tavalla tyyli pysyy, kun tekijä on sama. Se on aina se huippuhetki, kun saa lehdestä aikakauslehden näköisen.”

Vuodet Napin taittajana eivät ole kuitenkaan saaneet Lipastia leipääntymään työhön.

”Eihän minun olisi mikään pakko tätä tehdä. Tämä on tietyllä tapaa harrastus ja haluan osallistua yhteiskunnallisiin asioihin liittyen kuurouteen. Monet tekevät vapaaehtoistyötä, tämä ei aivan siihen mene, mutta tämä on yksi tapa, jolla haluan osallistua.”