Kuulovammainen lapsi ei voi harrastaa musiikkia, koska ei kuule ja joukkueurheiluunkin on vaikea osallistua, sillä pitäisi kuulla valmentajan ohjeet ja joukkuekavereiden kanssa pitää pystyä kommunikoimaan. That´s it.
Niin varmaan. Kuulovammaisella lapsella on ihan samanlainen oikeus harrastaa häntä itseään kiinnostavia juttuja kuin kuulevilla ikätovereillaankin. Osa kuulovammaisissa lapsista on hyvinkin musikaalisia, samoin kuin kuulevissakin lapsissa. Osa lapsista on urheilullisia, ja osa haluaa pelata joukkuelajeja. Meidän lapset ovat ihan tavallisia lapsia, omilla erityisillä mausteillaan.
Musiikin harrastaminen on mahdollista! Muutama vuosi sitten luin artikkelin, jossa syntyjään kuuro, implantoitu tyttö, oli valittu merenneito Arielin rooliin musikaalissa, ja olethan kuullut Signmarkin menestyksestä Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa!
Kuulovamma ei ole huippu-urheilun ja ammattilaisuuden este, kuten esimerkiksi lentopalloilija Antti Ropponen todistaa. Jääkiekko on suosittua ja mietityttää usein vanhempia vauhdin ja kypärän takia. Itse näin jo -80 ja -90-luvulla Pekka Lääkärin pelaavan, ja olisikohan menestynein suomalainen kuulovammainen jääkiekkoilija moninkertainen Suomen mestari sekä maajoukkuepelaaja Heli Romu. Deaf Lions on Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkue.
Kuulovammainen lapsi saattaa tarvita hieman apua harrastuksessaan, mutta fm-laite, vilkkuvalo, tukiviittomat tai viittomakielen tulkki pitää ottaa rohkeasti käyttöön. Tärkein apu on kuitenkin harrastusohjaajan perehdyttäminen kuulovammaisen lapsen ohjaamiseen, ja tämä on vanhempien vastuulla. Onneksi asiaan on tehty opas, jonka voi antaa ohjaajille.
Nuorin lapsistani on seitsemänvuotias, vaikeasti kuulovammainen, molemmin puolin implantoitu Sara. Hän harrastaa partiota, kuoroa ja kesäisin jalkapalloa. Jääkiekko on haaveena, mutta luistelu tuottaa vielä haasteita. Yleensä harrastuksissa tulkki on mukana tehostamassa kuultua ja puhuttua kommunikaatiota.
Este harrastuksissa tuntuu olevan aikuisten ohjaajien pelko siitä, saavatko he kommunikoitua Saran kanssa ja menevätkö annetut ohjeet perille. Kuulovammaisena lapsena Sara menee lähelle toista lasta kertomaan asiansa ja ottamaan kontaktia, myös se jännittää joitakin ohjaajia. Olen kertonut ohjaajille “käyttöohjeet” eli kuinka kommunikoida Saran kanssa, jos tulkki ei ole paikalla. Lähetin vanhempien ryhmiin Saran esittelyn, jossa kerroin myös, että Saran lähelle tulo ja käsien heilutus tarkoittaa vain “hei mulla on asiaa, kuuntelisitko minua” kuulovammaisen tytön keinoin esitettynä.
Satu-Maria Turunen
Kuulovammaisen tytön äiti, lasten sairaanhoitaja ja KLVL:n hallituksen jäsen