Vain taivas rajana

TV:stä ja KLVL:n toiminnasta tuttu Juha Miguel kertoo muun muassa siitä, jännittääkö työskentely kameroiden edessä ja millainen merkitys vertaistoiminnalla on hänelle on ollut. 

Olen Juha-Miguel Peltomaa, 24-vuotias jyväskyläläinen nuori mies. Tutummin Miguel tai Migu.

Työkseni juonnan viittomakielistä Pikku Kakkosta. Lisäksi teen juontokeikkoja esimerkiksi paneeleissa, erilaisissa livestream-lähetyksissä ja -tilaisuuksissa. Tämän ohella olen toiminut musiikin tuottajana VisualVoice-nimiselle yhtyeelle. Opiskelen myös toimintaterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta. Tähänastiset opinnot ovat olleet mielekkäät ja erittäin kiinnostavat! 

Olen kaksikielinen, toisen äidinkieleni ollessa suomalainen viittomakieli. Arjen erilaiset hetket rullaavat kohdallani molemmilla kielillä vaivatta. Musiikki on ollut pienestä pitäen harrastukseni. Pääinstrumenttini ovat olleet rummut, joiden soiton olen aloittanut neljän vuoden iässä. Teini-iässä kiinnostuin musiikin tuottamisesta, jota teen tälläkin hetkellä. Harrastan myös vapaa-ajallani valokuvausta. Erityisesti olen kiinnostunut ihmisten kuvaamisesta ja muodista. 

Lisäksi rakkauteni urheiluun ja monipuoliseen liikuntaan näkyy arjessani aktiivisena salilla ja lenkillä käymisenä. Olen erityisesti mieltynyt kestävyyslajeihin. Pitkillä juoksu- ja pyörälenkeillä on upeaa heittää kaikki kiireet hetkeksi romukoppaan. 

Millainen oli kesäsi ja mikä oli sen kohokohta?

Kesäni oli hyvin rauhallinen ja tarjosi elämää parhaimmillaan kiireisen ja hektisen kevään jälkeen. Oli hienoa Saada viettää useampi hetki pelkästään näkemällä ystäviä, nauttimalla jäätelöstä ja hyvistä keleistä veden äärellä. 

Kesäni ehdoton kohokohta oli kuitenkin jo vuosia haaveilemani pyöräreissun toteutuminen. Ajoimme isäni kanssa pyörillä halki Keski-Suomen. Täytin samoihin aikoihin 24-vuotta. Kaksi päivää ja 240 kilometriä. Kymmenen jokaista elettyä vuotta kohden. Reitti kulki halki sukumme juurien sisältäen upeita tarinoita ja kohtaamisia. 

Olet Pikku-Kakkosen juontaja, mikä on monelle varmasti unelma-ammatti. Millainen on oma polkusi television kameroiden eteen?

Kotivideoiden ja muiden kotialbumidokumentaatioiden perusteella uskallan veikata, että minussa on asunut pieni esiintyjä pienestä pitäen. Järjestimme siskoni kanssa erilaisia konsertteja vanhemmillemme olohuoneessamme. Muistan erityisesti, että olimme tyytymättömiä siihen siskoni kanssa, että isämme nukahti aina kesken esityksen sohvalle. Yleensä taisimme sitten varoen herättää hänet, sillä esitys oli vielä monesti kesken. Muistoja, jotka saavat hymyilemään joka kerta. 

Tästä huolimatta olen pienenä ollut hyvin ujo lapsi ja ihmisten ilmoilla oleminen jännitti useasti jo ihan arjessakin. Esimerkiksi kauppareissut olivat minulle yhtä tuskaa.

Veikkaan, että huono kuuloni, etninen ulkonäköni ja sen tuoma epävarmuus pienenä 2000-luvun alun Suomessa ovat vaikuttaneet tähän. 

Ensimmäistä kertaa rohkenin nousta kunnolla lavalle 14-vuotiaana viittomakielisenä artistina ja performanssiesiintyjänä Käet Ylös -kollektiivin kanssa. Sen jälkeen olenkin ollut monissa erilaisissa proggiksissa mukana niin lavalla, kuin sen laidallakin hääräämässä.

Teimme myös Ylen tyyppien kanssa minisarjan Elina Kynsijärven kirjoittamista katurunoista, jotka käänsin ja tulkitsin suomalaiselle viittomakielelle. Kuvasimme sarjaa Tampereella osittain samojen tyyppien kanssa, jotka tekevät Pikku Kakkostakin. Se taisi olla ensimmäinen kosketukseni varsinaisiin televisiotuotantoihin. Onnistunut yhteistyö jäi kaikille mieleen useaksi vuodeksi. 

Millaista juontaminen on, millaisia ovat työpäiväsi?

Juontaminen on ihanaa. Meillä on upea ja erittäin rautaisella ammattitaidolla varustettu työyhteisö Tampereella. Olen monesti ihastellut kuinka valtava määrä Suomen parhaimmistoon kuuluvaa osaamista, mutta myös suurta lämminhenkisyyttä porukkaamme mahtuu. Työpäivämme venyvät usein pitkiksi, mutta usein se unohtuu hyvässä seurassa! 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Pikku Kakkonen/Yle

Jännittääkö kameralle esiintyminen? Mikä on mielestäsi tärkein taito juontajalle?

Kameroille esiintyminen ja erilaiset kuvaustilanteet ovat olleet itselleni aina melko luontevia. Tosin harjoittelen myös kotonani paljon kameroille esiintymistä ja muita esiintyessä huomioitavia asioita.

Mielestäni juontajan tärkein taito on luoda juontamaansa ohjelmaan haluttu tunnelma. Lisäksi juontajan tärkeä taito on myös kuljettaa ohjelmaa mutkattomasti alusta loppuun sekä toki viihdyttää katsojaa. Myös kameroiden kanssa sujuva työskentely on luonnollisesti televisiojuontamisessa tärkeää. 

Mikä on työssäsi haastavinta ja mikä taas parasta? 

haastavinta työssäni on ehdottomasti se, että viittomakielisiä – etenkin lapsille suunnattuja  – televisiojuontoja ei ole vielä tehty hirveästi. Viittomakieli on kielenä ainutlaatuinen, visuaalinen, kolmiulotteinen ja ikoninen kieli, joka merkitsee sitä, että viittomakielessä on aivan omanlainen kerrontatyyli ja tapa ilmaista asioita. Monesti kerrontatyyli on vahvasti kuvaileva ja monien asioiden kuvailuun käytetään enemmän aikaa kuin puhutuissa kielissä.  Tämä vaikuttaa siihen, että joudumme jatkuvasti piirtämään uusia raameja ja ratkaisemaan kielellisesti sekä kuvausteknisesti kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole olemassa valmista vastausta. Se on kuitenkin samalla älyttömän mielenkiintoista! 

On ollut ehdottoman upeaa saada tuoda vihdoin ja viimein viittomakieli suomalaiseen lasten televisiotuotantoon. Tämä yhdenvertaistaa viittomakielisiä lapsia vahvasti ja antaa heille mahdollisuuden olla osa lähes kaikkien suomalaisten lasten kollektiivista kokemusta Pikku Kakkosesta. On ollut hienoa huomata, kuinka kaivattuja ja tärkeitä viittomakieliset lastenohjelmat ovat olleet monelle. Parasta onkin ollut tietenkin se, että olen saanutviestejä, kuvia ja kirjeitä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Liikutun joka kerta siitä ilosta ja merkityksellisyydestä, jota ohjelmat ovat heidän kertomansa mukaan antaneet parhaimmillaan koko perheelle. Se on tämän työn paras osuus ehdottomasti. 

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, ettet usko omiin kykyihisi? Mikä silloin on auttanut sinua eteenpäin?

Monestikin. Oikeastaan tunnen joskus näin vieläkin. Olen kuitenkin tajunnut, että välillä pitää olla itselleen armollinen. Sen oppiminen on auttanut monessa hetkessä! Olen pyrkinyt kääntämään itseäni aiemmin häirinneet asiat omiksi vahvuuksiksi.

Kun uskot itseesi ja kannat ylpeästi itseäsi juuri sellaisena kuin olet  – vain taivas on rajana. 

Olet monelle tuttu myös KLVL:n toiminnasta, kuinka kauan olet ollut mukana, ja mikä on siinä parasta?

Arvelen, että olen ollut KLVL:n toiminnassa mukana niin kauan kuin muistan. Ensin itse lapsena, sittemmin apuohjaajana ja ohjaajana. Viime vuosina olen toiminut leirien johtajana ja kurssien vastaavan ohjaajan roolissa lasten ja nuorten leireillä -ja kursseilla. Kurssit ja leirit ovat aina mielettömän hauskoja, jonne veri vetää aina uudelleen vuodesta toiseen. 

KLVL:n toiminnassa parasta on mahdollisuus antaa ja saada vertaistukea. Olen tavannut sanoa aina, että vertaistuki on monesti mittaamattoman tärkeässä osassa kuulovammaisen lapsen identiteetin ja minäkäsityksen muodostumista. Arvelen myös, että vertaistuki vaikuttaa positiivisesti käsitykseemme omasta pystyvyydestämme. On tärkeää nähdä muita samankaltaisessa tilanteessa olevia ja jakaa heidän kanssa kokemuksia, ajatuksia arjesta, naurut ilot ja surut. Aikoinaan ollessani pieni, olen itse solminut leireillä ja kursseilla ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään asti. Ne ovat olleet hyvin merkittäviä itsetuntoni vahvistumisessa näin jälkeenpäin ajateltuna. 

Haluan omalta osaltani olla mahdollistamassa tätä heille, jotka ovat nyt ala- ja yläkouluiässä tai lukiossa. Kohdallani KLVL:n toiminnassa sydän on aina mukana. 

Mikä on suurin unelmasi ja miten aiot saavuttaa sen?

Suurin unelmani on, että saan tulevaisuudessa tehdä television, musiikin ja viihteen parissa töitä niin kauan, kuin saappaat pysyvät jalassa. Hartain toiveeni on, että voin ilahduttaa ihmisten arkea omalla työlläni saaden heidät ilahtumaan, nauramaan ja hyvälle mielelle. 

Olet tällä hetkellä monen lapsen ja nuoren esikuva, millaiset terveiset haluaisit antaa Napin lukijoille?

Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet! Se, minkä joku saattaa nähdä heikkoutenasi saattaa olla juuri suurin vahvuutesi. Hyvää ja lämminhenkistä upeaa syksyä kaikille!  Kun tavataan, niin moikataan!